
| Virallinen nimi | KG Amarillo's Tambour | Rotu, Sukupuoli | trakehner, ori |
| Syntymäaika | 31.12.2007 | Väri | tummaruunikko |
| Säkäkorkeus | 167 cm | Omistaja | Beaucélle Champions |
| Rekisterinumero | VH06-021-6723 | Kasvattaja | Goljat Farm |
| Painotus | kouluratsastus | Koulutus | GP, 150 cm |
Tambour on luonteeltaan kiltti ja lempeä, se on erittäin ystävällinen ja kohtelias ihmisiä ja muita hevosia kohtaan.
Ori on kuitenkin temperamenttinen, ja erittäin persoonaalinen. Joskus Tambour on myös vähän "nirppanokka", se on tarkka esimerkiksi ruoka-ajoistaan ja liikunnan pitää olla säännöllistä.
Tambour on kuitenkin aina odottamassa korvat hörössä tuttujen ihmisten saapumista tallille, ja se piristää päivää tempuillaan väkisinkin.
Hoitaessa Tambour on pieni kiusanhenki, mutta sen jekut saavat totisenkin hoitajan nauramaan.
Yleisimmin voit löytää orin karsinasta harja suussa, turpa takin taskussa, hiippailemassa karsinasta ulos, mutta jossei sitä karsinassa näy, kannattaa lähteä pikaisesti perään.
Se paikantaa herkut yllättävän hyvällä hajuaistillaan, joten porkkanaa on turha piilotella takin taskussa ilman orin huomaamista.
Harjatessa Tambour voi pyöriä ympäri karsinaa, mutta joskus se yllättää seisomalla kuin tikku paikoillaan.
Peseminen ei ole herralle mieluista, mutta muutaman avustajan kera sen saa pysymään aloillaan. Tuolloin se seisoo nyrpeänä ja ilme kertoo sen tuntemukset varsin hyvin!
Taluttaminen käy hankalaksi, jos Tambour päättää kävellä taluttajan takana ja tökkiä selkään joka toisella askeleella. Samaan sarjaan kuuluu myös varpaille tallominen.
Tarhassa Tambour hyppii ja pomppii innoissaan, ja se jaksaa tehdä rodeosarjojaan kerta toisensa jälkeen. Yleisön kadotessa se kuitenkin rauhoittuu.
Ratsastaessa Tambour on todella innokas, mutta hallittavissa joka askellajissa. Orin askel on lennokas ja melko pitkä, ja se on lihaksikkaassa kunnossa.
Tambourin painotuslaji on kouluratsastus, sillä sen askellajien lisäksi se soveltuu tähän hyvin sukunsa puolesta. Tambour myös pitää kouluratsastuksesta, se tykkää tehdä kunnolla töitä, mutta esteratsastus on sille huvia.
Kouluratsastusliikkeet ovat Tambourille "helppo nakki", mutta se haluaa aina oppia uutta. Välillä se tekee muutaman pukin, tai ottaa turhan nopeita laukka-askeleita, mutta tämän jälkeen ori jaksaa taas keskittyä kunnon treenaamiseen.
Esteratsastukseen Tambourilla on kapasiteettia myös, mutta se ei jaksa aina keskittyä tarkkoihin askeleisiin tai tuloteihin. Kun sen on antanut kerran laukata reippaasti, se ei meinaa malttaa enää hidastaa.
Esteiden hyppääminen on orille ikäänkuin huvia työnteon ohella. Kuitenkin sillä kilpaillaan myös tässä lajissa, tosin huomattavasti vähemmän.
Maastossa ratsastaminen on turhan hankalaa, joten se on jätetty vähän vähemmälle. Metsässä ori saa kauheita pukittelukohtauksia ja se nelistää pitkin maita ja mantereita, mutta tuulettumaan ori pitää tietysti joskus viedä.
Selkään laitetaan tuolloin kokenut ratsastaja vähän normaalia vahvempien kuolaimien kera, jotta molemmat selviävät kotiin ehjin nahoin.
Kilpailuissa Tambour on vähän levoton, mutta innokas. Se pitää kauheaa show:ta verryttelyalueella pukitellen ja hyppien, mutta kun se pääsee kouluaitojen sisäpuolelle, ori antaa kaikkensa.
Esteradalla vauhti yltyy paikoin todella kovaksi, ja ratsastajalla on pitelemistä. Uusinta-ajoissa ei ole valittamista, mutta tyyliä voisi hioa!
| i. Trancformers Infonution trakh, 169, musta |
ii. Gaught Top 15 trakh, 172, rnk |
iii. On Top Of The World trakh, 163, rnk |
| iie. Black Rainbow trakh, 160, musta |
||
| ie. Frabello a Canruare trakh, 155, rt |
iei. Lil' Marabou trakh, 171, vk |
|
| iee. Sweet'66 trakh, 166, musta |
||
| e. Damicello Wimmel trakh, 159, rnk |
ei. Hea Upp trakh, 155, musta |
eii. Ruff Me Up trakh, 162, musta |
| eie. Rianna trakh, 151, km | ||
| ee. Das Torres trakh, 166, musta |
eei. M-M Kfe Ruo xx, 178, musta |
|
| eee. Tri Angel trakh, 162, rnk |
i. Trancformers Infonution
Trancformers Infonution, "Toni", on musta trakehnerori, joka nauttii suosiostaan pienellä kilpatallilla.
169-senttinen ori on kilpaillut kouluradoilla menestyksekkäästi nuoresta alkaen, ja sillä on sijoituksia reippaasti.
Myös jälkeläisiä Toni on saanut monin kymmenin kappalein, mutta näistä vain muutama on perinyt isänsä taidot.
Toni oli lahjakas myös esteratsastuksessa, mutta se kilpaili kouluratsastuksessa huomattavasti enemmän. Nyt ori nauttii eläkepäivistään pienellä tallilla, jossa se edelleen astuu tammoja.
e. Damicello Wimmel
Damicello Wimmel eli "Wilma" on runsaasti kilpaillut ruunikkotamma, joka asuu yksityisen omistajan tallilla.
Tammalla ei ole montaa jälkeläistä, mutta sille etsitään kesää varten uutta isäehdokasta. Wilma on kilpaillut sekä koulu- että esteratsastuksessa ahkerasti,
ja se on sijoittunut mukavasti. Tulevaisuudessa se siirtyy eläkkeelle ja saa vielä muutaman varsan, tämän jälkeen se palaa kasvattajalle laiduntamaan.
Vain 159 senttiä korkea tamma on luonteeltaan herttainen ja kiltti, mutta siihen saa ratsastaessa hyvinkin liikettä.